Appivanhempien kanssa lomalla

- No nysse tulee, kiljahdin innoissani Markulle.
Linja-autosta astui ulos vitivalkoisia, vasyneita, suomalaisia seniorikansalaisia. Yritin etsia katseellani appivanhempiani. Monen huolen ja vaivan jalkeen, kiitos Finnairin lentajien, he vihdoin paasivat perille, kiitos Aurinkomatkojen.

Olimme Markun kanssa tulleet Krabille vain muutama tunti aikaisemmin. Odottelimme viela sen verran, etta vanhukset saivat asettautua aloilleen, mutta lepohetkea emme enaa suoneet. Otimme tervetulomaljat ja lahdimme Ao Nangin rantaan syomaan. Tama oli vanhusten ensi kosketus Thaimaahan. Aallot loivat rantaan rauhoittavasti ja ruoka oli hyvaa. Markku ja mina tilasimme erilaisia thai-ruokia, joista sitten yhdessa maisteltiin. Talla samalla periaatteella soimmekin sitten koko yhteisen lomamme ajan.

Seuraavana aamuna annoimme vanhusten nukkua pitkaan ja lahdimme itse tutkimaan ohjelmatarjontaa. Emme ehtineet kuin hotellin ovesta ulos, kun varasimme jo ensimmaisen retken paikalliselta taksikuskilta, joka paivysti taksitolpalla. Han esittaytyi Tukiksi ja sovimme hanen kanssaan retken temppeliin, kuumalle lahteelle ja laguunille.

Siita jatkoimme Kontikiin, josta olin etukateen varannut itselleni sukellusretken ja muille snorklausretken. Liikkeessa oli toissa suomalainen, nuori nainen, jonka kanssa jaimme tietysti suustamme kiinni. Han oli toista kautta Kontikissa, asui pienessa omakotitalossa lahistolla ja kulki mopolla toissa. Krabikin oli joutunut rankkasateiden riepottelemaksi. Hanen talonsa alkerta oli tayttynyt vedella ja mopo juuttunut vesilammikkoon.

Seuraavaksi varasimme Viiden saaren –retken pitkahantaveneella.
- Mitahan viela, pahkailimme Markun kanssa.
Sovimme, etta jos taksikuski osoittautuu hyvaksi ja luotettavaksi, varaamme hanet viemaan meidat joku ilta Krabi Towniin. Ja viimeisena paivana menemme veneretkelle, jos silta tuntuu. Viikon ohjelma alkoi olla valmis. Olimme tyytyvaisia ja palasimme hotellille.

Vanhukset olivat jo heranneet. Alkoi olla lounasaika. Menimme syomaan laheiseen katukeittioon. Soimme grillattua kanaa, papaijasalaattia ja joimme oluet. Aivan loistavaa, royhtailimme tyytyvaisina.

Kun vatsat olivat taynna, olikin hyva lahtea rannalle. Kavelimme Noppharat Tharan rantaan ja jarkytyimme. Ranta oli taynna roskaa ja puun palasia. Kuulema sateet olivat tuoneet ne. Ei ranta, eika vesi houkuttanut, joten lahdimme pitkahantaveneella Phra Nangin rannalle, joka osoittautui viehattavaksi paikaksi ja hyvaksi uintikohteeksi. Kuulimme jalkeenpain, etta rannalla sijaitsee Thaimaan kallein hotelli, jossa jokaiseen huoneeseen kuuluu oma uima-allas.

Aamulla oli aikainen heratys, silla olimme lahdossa sukellusretkelle. Kavelimme rantaan, josta pitkahantaveneet veivat meidat varsinaiselle sukellusalukselle. Yhteensa meita oli kolmisenkymmenta henkilokunta mukaan lukien. Kohteena olivat legendaariset Phi Phi –saaret. Matka saarille kesti kaksi ja puoli tuntia.

Lahestyessamme sukelluskohdetta, alkoi sama hyorina ja halina kuin viimeksikin. Kun viimeksi kaikki varustet oli laitettu valmiiksi, jouduin nyt kokoamaan laitepaketin ihan itse. Katselin ensin ihmeissani letkunpatkia ja liittimia, mutta divemasterin avustuksella homma hoitui. Baddyna minulla oli iso-britannilainen mies, joka oli itsekin juuri suorittanut sukellusluvan. Ja taas jattiloikalla mereen. Keli ei ollut ihan taydellinen sukellukseen. Oli puolipilvista ja vesikin oli sameaa. Hienoa se siita huolimatta oli. Tunsin itseni itsenaisemmaksi ja pidin enemman huolta baddysta, kuin etta olisin tukeutunut divemasteriin.

Markku ja anoppi snorklasivat. Merenkaynti oli aika voimakasta, mutta nahtavaa oli siita huolimatta. Heilla oli mukanaan suomalainen ohjaaja, joka myos tyoskenteli Kontikilla toista kautta. Kontiki on ruotsalaisten omistama yritys ja nakojaan suomalainen tyovoima kelpaa. Kaveri osoittautui huumorimieheksi Pohojammaalta ja hanella riitti hyvia juttuja.

Olimme illalla pelanneet nikkaria (korttipeli) ja nauttineet valkoviinia, joten aikainen aamuheratys tuntui ikavalta. Soimme aamiaisen ja menimme odottelemaan taksikuskiamme, Tukia. Hanta ei kuulunut, eika nakynyt. Onneksi hanen taksikuskikaveri oli tolpalla ja soitti hanelle. Tulee kuulema ihan muutaman minuutin kuluttua. Vihdoin han tuli parikymmenta minuuttia myohassa ja nousimme autoon hieman nyreina. Ei ollut ihan hyva alku talle asiakassuhteelle.

Matkasimme ensin temppeliin, joka kantoi nimea tiikeriluolan temppeli, jossa nykyaan tiikereiden sijaan oli apinoita. Apinat ovat aika villeja otuksia, eivatka pelkaa ihmista. Edellisvuonna eraalla toisella temppelilla apinat rohmusivat kasistani valipalahedelmat ja yksi veijari puraisi minua. Onneksi ei mennyt ihan ihon lapi. Talla kertaa apinat veivat vesipulloni. Laskin sen epahuomiossa poydalle ja silla samalla sekunnilla yksi pikkuapina vei sen. Ja siitakos hauska leikki syntyi.

Thaimaan maapera ei ole vulkaaninen, mutta jonkun prosessin seurauksena taalla on kuitenkin paljon kuumia lahteita. Kuuma lahde itsessaan on tulikuuma, mutta lahteessa, jonne me menimme, pystyi kylpemaan, silla siihen sekoittui kylmaa vetta joesta. Vesi oli noin 38 asteista.

Seuraavan paivan iltana olimme sopineet Tukin kanssa, etta han vie meidat Krabi Towniin shoppailemaan ja syomaan. Olimme maksaneet maksun poikkeuksellisesti etukateen, kun han pyysi ja kertoi tarvitsevansa rahat vaimolle. Tassa nyt punnitsimme luottamusta ja iloksemme Tuk oli sen arvoinen. Han oli meita iloisesti vastassa, ja nyt etuajassa.

Menimme ensin ostoskeskukseen, josta loytyi kaikki mita olimme suunnitelleetkin ja kohtuuhintaan. Soimme illallisen ruokatorilla joen rannalla, jossa tiesimme olevan hyvaa ruokaa edellisvuoden reissulta. Torilta Tuk vei meidat paikallisten juhlaan, joka oli jarjestetty sadekauden paattymisen kunniaksi. Ne olivat vahan niin kuin Pestuumarkkinat Rautalammilla.

Niin se viikko Krabilla vierahti. Olimme matkalla lentokentalle ja kohti Bangkokia. Illalla seitseman aikoihin me olimme kotona ja appivanhemmat majoittautuneena samassa hotellissa. Emme kauaa vetaneet henkea, kun lahdimme Suan Lumin yomarkkinoille.

Suan Lumissa on mukava kierrella ja katsella. Shoppailusta en niin tieda, koska siella on vahan kalliimpaa kuin monessa muussa paikassa. Tosin anoppi on hyva tinkaaja. Tinkaa tuosta vaan hinnat alle puoleen. Siella on myos muutama viehattava ruokapaikka, joista valitsimme omamme. Tilasimme torniolutta (kolmen litran kartio olutta), thai-herkkuja ja nautimme illasta.

Seuraavana iltana suuntasimme joelle. Hyppasimme keskuslaiturilta express veneeseen, ihailimme tummuvaa iltaa ja jaimme pois joen toisella puolen, laiturilla numero 12. Menimme syomaan 99-paikkaan, jossa olimme olleet Markun kanssa aikaisemminkin, joten tiesimme sen olevan hyva. Paikka oli ihan taynna paikallisia, live-bandi soitti kovaa ja korkealta, paistelimme lihaa kilo- ja tuntitolkulla ja joimme torniolutta.

Aamulla suuntasimme joelle uudestaan ja hyppasimme samaiseen exrpess veneeseen, mutta nyt menimme Grand Palacelle, joka on yksi pakollisista nahtavyyksista. Ja upea nahtavyys onkin. Siella on temppeleita, upeita rakennuksia ja patsaita, Angkor Watin pienoismalli ja kuninkaan palatsi, kultaa ja timantteja. Todella kaunista. Lisaksi piipahdimme joen toisella puolella toisessa must-kohteessa, Wat Arunissa. Nousimme jyrkat portaat ylos ja ihailimme maisemia.

Paluumatkalla teimme tavaratalokierroksen. Ensin menimme MBK:lle, jossa shoppailimme jonkin aikaa. Siam Paragonin kavelimme lapi. Se on nakemisen arvoinen, mutta liian kallis shoppailtavaksi. Paragonin ruokakauppa on itsessaan nahtavyys. Sielta saa kaikkea, mita kuvitella saattaa. Se on vahan niin kuin Stokkan herkku, mutta isompi ja laajempi valikoima. Kaikki ulkomailta tuodut tuotteet ovat sikakalliita, mutta paikalliset lahes samanhintaisia kuin muissakin kaupoissa.

Lopuksi menimme Central Worldiin, tosin jatimme itse ostoskeskuksen valiin ja keskityimme Singha beer gardenin antimiin. Soimme vahan valipalaa ja otimme kannullisen olutta. Central Worldin pihalla on neljan eri olutmerkin beer garden ja Zen Towerin 18. kerroksessa Heinekenin oma. Kaikissa soi live-musiikki joka ilta, vakea riittaa ja meno on lunkia.

Seuraavana paivana olikin jaahyvaisten aika. Appivanhemmat lensivat takaisin Krabille ja me jaimme odottamaan muuttokaskya.