Kambodzan rankka historia

Kasityksemme Kambodzan paakaupungista, Phnom Penhista oli hurja. Olimme kuulleet sen olevan villi lansi, jossa ammuskellaankin villin lannen lailla. Madventures teki sen tutuksi ampumaradasta, jossa on tarjolla mita tahansa aseita, ja jossa saa ampua melkein mita tahansa, kuten elavia kanoja. Meille Phnom Penh nayttaytyi kuitenkin rauhallisena pikkukaupunkina.

Tulimme Phnom Penhiin viettamaan 50-vuotisjuhlia, ei meidan, vaan ystavapariskunnan. He olivat lomamatkalla ja viettaisivat pari paivaa kaupungissa. Olimme kaikki majoittautuneet yhteen parhaista ja kalliimmista hotelleista, Hotel Cambodianaan.

Hintaan sisaltyi oma vastaanotto ja ”kuudennen kerroksen” tarjoilut, joka tarkoitti ravintolaa, jossa oli tarjolla oma aamupala, koko paivan alkoholittomia juomia seka viiden ja seitseman valilla iltapalaa alkoholillisine juomineen. Kavimme ensimmaisena iltana juomassa teeta ja napostelemassa voileipia, eika siella silloin ollut ketaan muita. Seuraavana paivana, kun suomalainen turistiryhma tuli, paikka oli taynna ja viini virtasi. Kylla suomalainen aina ilmaisen alkoholiannoksen loytaa.

Lensimme Phnom Penhiin Air Asialla ja olimme perilla iltapaivalla. Majoittauduimme ja riensimme kaupungille. Ei meilla sen kummempaa paamaaraa ollut, kunhan sanoimme tuk tukille, etta yomarkkinoille. Markkinat olivat pienet verrattuna Bangkokin mihin tahansa markkinoihin. Vaeltelimme hetken kunnes loysimme ruokatorin. Se oli ihan mieleton. Ihmiset istuivat maassa bambumatoilla, nautiskelivat ja soivat. Mekin tilasimme paikallisia herkkuja ja istuimme sekaan. Soimme kevatkaaryleita, ayriaiskaaryleita, kalakakkuja ja papupotkyloita.

Olimme huumaantuneet hyvasta tunnelmasta ja ruuasta. Koska ruokamarkkinoilla ei saanut olutta, suunnistimme kauppaan ostamaan sita. Sitten menimme joentormalle rakastavaisten sekaan istuskelemaan. Alhaalla rannassa naimme veneita, eika aikaakaan kun olimme jo matkalla jokiristeilylle. Sattui viela niin, etta olimme ainoat asiakkaat isossa veneessa ja olo oli aika pahea.

Seuraavana aamuna herasimme aikaisin ja lahdimme katsomaan nahtavyyksia. Ystavamme tulisivat vasta iltapaivalla. Olimme sopineet tuk tukin kanssa retkesta kuoleman kentille, Choeung Ekiin ja vankilaan nimelta Tuol Sleng.

Punakhmerien perinto

Tuol Sleng oli vankila punakhmerien aikaan, jossa vankeja kuulusteltiin ja kidutettiin. Vankilarakennus toimi aikaisemmin kouluna ja sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Rakennukset olivat kolmikerroksisia ja niita oli nelja.

Yhdessa rakennuksista oli tuhansien vankien kasvokuvat. Joukossa oli myos lapsia. Kuva oli otettu siina vaiheessa, kun vangilla ei viela ollut tietoa, mita tuleman piti. Ilmeet olivat rauhallisia, jopa luottavaisia, vain muutamista kasvoista paistoi kauhu.

Yhdessa rakennuksessa oli valokuvanayttely, jonka oli koonnut joku ruotsalainen tyyppi, joka oli kaynyt maassa punakhmerien vieraana. Han ei voinut kasittaa, etta samaan aikaan hanen matkustaessa ympari maata, ihmisia teloitettiin tuhansittain ja loput nakivat nalkaa tyoleireilla. Han pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan.

Kuulustelujen jalkeen vangit vietiin Choeung Ekiin teloitettavaksi. Minulle sana teloitus tarkoittaa sita, etta ihminen ammutaan tai laitetaan sahkotuoliin. Punakhmerit teloittivat paljain kasin hakkaamalla kirveilla, hakuilla, pampuilla. Pikkulapset tapettiin katevasti huitaisemalla paa puuta vasten. Sita varten oli ihan oma nimikkopuunsa. Jotta lahistolla tyoskentelevat ihmiset eivat olisi kuulleet vankien valitusta, kaiuttimista soi musiikkia. Ruumiit paiskattiin joukkohautoihin ja paalle pirskoteltiin DDT:ta.

Punakhmerit hallitsivat vuosina 1975-79. Heidan ajatuksenaan oli tehda Kambodzasta imperialismista ja muustakin riistosta vapaa maatyolaisten yhteiskunta. Maalaiset edustivat ainoata, oikeata, puhdasta kansanosaa. Punakhmerit toteuttivat maauudistuksen, jonka seurauksena kaupungit, kuten Phnom Penh tyhjennettiin ja ihmiset ajettiin maalle pakkotyohon. Koulut ja sairaalat suljettiin, perustettiin kollektiivitiloja ja lapset erotettiin vanhemmistaan. Toteutettu politiikka suisti maan nalanhataan ja hirmuhallintoon.

Punakhmerien tappolistalla olivat kaikki koulutetut kuten laakarit, lakimiehet ja opettajat, etniset ryhmat, entiset virkamiehet ja hyvaosaiset. Viidesosa kansasta kuoli noina vuosina kidutuksissa ja teloituksissa seka nalkaan tyoleireilla. Punakhmerien valtakausi loppui Vietnamin sosialistisen tasavallan miehitykseen 1979.

Nykyaan Kambodzan valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Maa on erittain koyha. Sen talous on tuhottu kahdesti viime vuosikymmenten aikana. Ensin punakhmerien aikana ja sitten 1989, kun vietnamilaiset vetaytyivat maasta ja Neuvostoliitto kaatui.

Maa elaakin paljolti ulkomaisen avun varassa seka viemalla puuta ja jalokivia. Koulujarjestelma ja infrastruktuuri ovat kehittymattomia. Tienvarsilla mainostettiin, etta 15 000 dollarilla kuka tahansa voi rakennutettua oman nimikkokoulunsa.

Maa tarvitsisi pitkaaikaisia, kestavia satsauksia talouteen, mutta Kambodzan hallituksen sanotaan olevan kiinnostuneempi lyhytaikaisista voitoista. Harkintakyvyn puutteesta kertoo se, etta paaministeri nimitti taloudelliseksi neuvonantajakseen Thaimaan entisen paaministerin Thaksinin, joka Thaimaassa on tuomittu virkakautenaan tekemista taloudellisista rikoksista, ja joka elaa maanpaossa. Tasta syysta Kambodzan ja Thaimaan diplomaattiset suhteet ovat poikki. Thaimaa veti suurlahettilaansa pois ja edellyttaa, etta Thaksin erotetaan.

Valeja kiristi viela valikohtaus, jossa thaimaalainen insinoori vuosi tietoja Thaksinin Kambodzan vierailun lentoaikatauluista Thaimaan ulkoministeriolle. Insinoori vangittiin ja hanta odotti Kambodzassa seitseman vuoden tuomio, kunnes Thaksinin avustuksella tuomio peruttiin oikein kuninkaallisen anteeksipyynnon kera. Thaksinin tarkoituksena on horjuttaa Thaimaan nykyhallitusta ja palata joku paiva maan johtoon.

Venalaiset markkinat

Jarkyttynein mielin retkemme jatkui venalaiselle torille, jossa poydat notkuivat tavaraa. Torilta loytyi kaikkea vihanneksista ja vaatteista hygieniatuotteisiin ja taloustarvikkeisiin. Myos koneiden ja laitteiden varaosia oli saatavilla. Torin nimi tulee siita, etta 80-luvulla siella kaupattiin venalaista tavaraa. Tunnelma oli tiivis ja iloinen. Meidankin paha mieli alkoi unohtua.

Rakastamme toreja, vaikkemme yleensa mitaan ostakaan, paitsi joskus jotain pienta valipalaa. Toreilla nakee ihmisia ja saa aistia paikallista tunnelmaa. Kavimme myos keskustorilla, joka oli modernimpi paikka. Kaytavat olivat valjempia ja myyntitiskit siistimpia, mutta venalaisen torin hyva tunnelma puuttui.

Iltapaivalla ystavamme saapuivat Siem Riepista seitseman tunnin puuduttavan bussimatkan uuvuttamina. Syntymapaivien kunniaksi korkkasimme heti pullon kuohuviinia. Illalla menimme syomaan fiiniin ravintolaan nimelta Malis, jossa oli tarjolla khmer cuisine. Tilasimme papaijasalaattia, paikallisia makkaroita, banaaninlehdissa haudutettua kalaa ja currya.

Ruoka oli hyvaa, mutta minulle ei oikein selvinnyt khmer ruuan ominaisuudet. Samanlaista ruokaa kuin Thaimaassakin, ei ihan niin tulista. Khmerit ovat alkuperaltaan maalaisia, joiden ruokavalio on koostunut riisista ja kalasta. Makeanveden kalaa onkin tarjolla runsaasti, koska Kambodzan lapi virtaa kolme suurta jokea. Maa kuului ennen itsenaistymistaan Ranskalle ja siita syysta siella syodaan kuulema enemman leipaa, patonkia, kuin muissa Kaakkois-Aasian maissa.

Vierailumme Kambodzassa oli lyhyt ja rajoittui Phnom Penhiin. Tulemme uudestaan huhtikuussa, jolloin kaymme Siem Riepissa katsastamassa Angkorin temppeleita.

Talvirieha bangkokilaisittain

- Ei oo todellista, taivastelin valon ja variloiston maaraa saapuessamme Ratchadamnoen kadulle.
Olimme tulleet Hanen Majesteettinsa Kuningas Bhumibolin syntymapaivajuhlille 5.12. Suomen mediassa paivaa kutsuttiin Thaimaan kansallispaivaksi, mutta taalla paikan paalla en tahan termiin tormannyt.

Kuninkaan syntymapaivat ovat jokavuotinen juhla, mutta tana vuonna niihin panostettiin tavallista enemman. 82-vuotta tayttanyt kuningas on sairastellut koko syksyn ja taalla pelataankin hanesta ajan jattavan.

Juhlapaikaksi oli valjastettu parin kilometrin pituinen ja kuusikaistainen puistokatu. Joka ikinen puu kadun varrella oli verhottu valonauhalla. Kuninkaan kuvia puolisoineen oli sadoittain juhlakadun varrella.

Valtion eri ministeriot vastasivat juhlien ohjelmasta. Tarjolla oli musiikkia, tanssia, ja keskusteluja. Jokaisella ministeriolla oli oma nayttelypisteensa kadun varrella, jossa kansalaiset saivat kayda tutustumassa. Suihkulahteet pulppusivat iloisesti musiikin tahtiin ja taivaalla pyorivat valonaytokset.

Erittain hellyttava oli paraati, johon ministeriot olivat kyhanneet mita mielikuvituksellisempia liikkuvia hassakoita, joiden piti kuvata ministerion toimintaa. Illan kruunasi spektaakkelimainen ilotulitus. Raketteja lahti neljasta eri paikasta. Se oli lahes yhta mahtipontinen kuin eraana vuonna ollessamme Bostonissa Yhdysvaltain kansallispaivana.

Katu oli taynna vaalenapunaisiin paitoihin pukeutuneita thaimaalaisia eri puolilta maata. Juhliin oli kansalaisten helppo tulla, silla valtio tarjosi juna- ja bussimatkat seka kolmen paivan vapaan. Tunnelma oli iloinen ja rauhallinen.

Ihmettelimme, kun juhlakadulla ei nakynyt yhtaan katukeittiota. Se oli mielestamme perin epatavallista thaimaalaisille, jotka syovat koko ajan. Meilla nimittain alkoi olemaan nalka. Ajauduimme pienelle poikkikadulle, josta loysimme katukeittion. Soimme papaijasalaattia, riisikakkuja, paistettua kalaa ja sianlihavartaita.

Vatsat taynna jatkoimme matkaa. Aika vierahti nopeasti siina kavellessamme ja ihaillessamme. Vihdoin tulimme juhlakadun paahan, josta alkoikin uusi katu, joka oli taynna niita etsimiamme katukeittioita.

Tullessamme kotiin aloin kaivaa tietoa Thaimaan monarkiasta – juhlat olivat niin vaikuttavat, etta ne herattivat mielenkiintoni. Thaimaan valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia, jota kuningas Bhumibol on hallinut lahes 60 vuotta. Taalla sanotaan, etta kun hanet nuorena miehena kruunattiin kuninkaaksi, kansa rakasti hanta siksi, etta han oli kuningas. Tana paivana kuningasta rakastetaan siksi, etta han on Bhumibol. Kruunajaisissa han lupasi toimia Thaimaan kansan hyvaksi, eika kansan mielesta ole pettanyt lupaustaan.

Hanen aikanaan Siam on kehittynyt uneliaasta agraariyhteiskunnasta moderniksi Thaimaaksi. Thaimaan ei enaa katsota kuuluvan kehitysmaihin tai poliittisesti korrektimmin sanottuna kehittyviin maihin. 90-luvulta lahtien talouskasvu on ollut nopeaa ja koyhyys sen myota puolittunut. Nykyisin noin 10 prosentin tilastoidaan elavan alle koyhyysrajan. Maatalouden asema tosin on pysynyt vahvana - se tyollistaa 40% vaestosta ja muodostaa 11% bruttokansantuotteesta.

Varsinaista asemavaltaa kuninkaalla ei enaa valtakunnassaan ole, mutta hanen arvovaltansa on erikoislaatuista koko maailmassa. Thaimaalaiset tosissaan rakastavat hanta ja on loukkaus Thaimaan kansaa kohtaan arvostella kuningasperhetta.

Bangkok Postissa julkaistaan 63-osainen sarja kuninkaan elamasta. Silmaani kiinnitti huomiota eras tarina, josta hanet muistetaan hyvin. Kuningas oli vierailulla koyhassa Koillis-Thaimaassa ja oli palaamassa majoituspaikkaansa paikallisen kuvernoorin virka-asuntoon. Ihmiset olivat keraantyneet sankoin joukoin tienvarsille odottamaan hanen saapumistaan.

Odottajien joukossa oli 102-vuotias vanha isoaiti, jolla oli mukanaan vaaleanpunainen lootuksenkukka. Pitkan odotuksen jalkeen kukka lakastui, mutta isoaidin kasvot loistivat edelleen mahdollisuudesta tavata kuningas. Kun kuningas vihdoin saapui, han astui ulos autosta, kaveli suoraan isoaidin luo, kumartui hanen puoleensa, hymyili ja kosketti hanen kattaan ja kuiskasi jotain isoaidin korvaan. Kukaan ei tieda mita, mutta tata pidetaan yhtena esimerkkina kuninkaan omistautumisesta kansalleen.

Talvi on yhta juhlaa

Kuninkaan synttareista alkaa bangkokilaisten talvirieha, nimittain viilean kauden koittaessa bangkokilaiset uskaltautuvat ulos ilmastoiduista toimistoistaan ja autoistaan ja siirtyvat ulkoilmaan. Beergardenit avaavat ovensa ja puistoissa jarjestetaan konsertteja.

Tavaratalo Centralin edustalla on neljan eri olutmerkin beergarden, joissa kaikissa soi live-musiikki. Bangkokilaiset nuoret tulevat niihin istumaan iltaa, seurustelemaan, ottamaan olutta ja tietysti syomaan. Meno on lunkia. Siella olemme mekin muutaman kerran istuneet ja nauttineet. Vakipaikkamme on Singhan olutterassi. Sinne piti menna myos kuninkaan juhlapaivana, mutta hanat ja paikka pysyivat kiinni. Suuri osa ravintoloista pidattaytyi myymasta alkoholia tuolloin.

Joulukuussa onkin hyva juhlia, silla silloin on useita kansallisia vapaapaivia. Ensin on kuninkaan kunniaksi kolme vapaata ja sitten perustuslain kunniaksi yksi.

Joulua taalla ei vieta muut kuin farangit. Thaimaalaiset kutsuvat lansimaalaisia farangeiksi. Termi on kiistanalainen. Toiset pitavat sita rasistisena nimittelysanana, vahan niinkuin neekeri, mutta toiset suhtautuvat siihen huumorilla. Joka tapauksessa tavaratalot ottavat kaiken irti farangien joulumaniasta. Ne on valjastettu huikein joulukoristeluin ja joululaulut ovat pauhanneet jo marraskuusta lahtien. Asiakkaita houkutellaan erilaisin kampanjoin ja hulluin paivin. Taalla kun muutenkin on vapaat aukioloajat, piti sitten viela jarjestaa yoshoppailupaivatkin.

Shoppailumaniaan osallistuvat myos bangkokilaiset itse, joiden taytyy varustautua viileaan kauteen toppatakein, villakaulahuivein ja saappain. Sitten sita mennaan 30 asteen helteessa toppatakki paalla ja sortsit jalassa tai t-paita paalla ja villakaulahuivi kaulassa tai hellemekko paalla ja saappaat jalassa.

Viilea kausi oikeastaan tarkoittaa sita, etta ei sada ja yot ovat vahan viileampia, lampotila laskee 25 asteeseen, ehka jopa 20:een ja paivalla se taas huitelee kolmessakymmenessa. Satunnaisesti mittari voi yolla vajota jopa 15 asteeseen, mutta se on harvinaista. Viime tammikuussa kavi niin. Alimmillaan taalla on ollut joskus 50-luvulla 10 astetta. Nain siis Bangkokissa. Pohjois-Thaimaassa puolestaan, erityisesti vuoristossa on viileaa, jopa kylmaa. Viime vuonna siella kuolikin ihmisia kylmyyteen.

Bangkokilaisten talvirieha jatkuu Uuden Vuoden vietolla, joka on taalla iso juhla, vaikkei sita Lonely Planetissa mainitakaan. Se ei taida olla kansallinen vapaapaiva, mutta silloin juhlitaan ja annetaan lahjoja.

Talvikauden juhlat ovat niin tarkeita, etta jopa suurin oppositiopuolue huilailee ja ryhtyy kuulema tositoimiin hallituksen kaatamiseksi vasta tammikuun puolivalissa.

Talvirieha paattyy kiinalaisten Uuteen Vuoteen tammi-helmikuussa.

Paatos siita, missa vietamme Uuden Vuoden, oli vaikea - kotona Bangkokissa vai jossain muualla, ja jos muualla, niin missa. Paatoksen teki puolestani kollegani, joka tuli tyoharjoitteluun Manilaan, Filippiineille. Silta istumalta syntyi paatos - Joulu kotona ja Uusi Vuosi Manilassa. Tai oikeastaan, ensin paatimme viettaa Uuden Vuoden Ita-Timorissa, mutta sitten selvisi, etta sinne on liian vaarallista menna ja ei sinne oikein millaan paasekaan.

Appivanhempien kanssa lomalla

- No nysse tulee, kiljahdin innoissani Markulle.
Linja-autosta astui ulos vitivalkoisia, vasyneita, suomalaisia seniorikansalaisia. Yritin etsia katseellani appivanhempiani. Monen huolen ja vaivan jalkeen, kiitos Finnairin lentajien, he vihdoin paasivat perille, kiitos Aurinkomatkojen.

Olimme Markun kanssa tulleet Krabille vain muutama tunti aikaisemmin. Odottelimme viela sen verran, etta vanhukset saivat asettautua aloilleen, mutta lepohetkea emme enaa suoneet. Otimme tervetulomaljat ja lahdimme Ao Nangin rantaan syomaan. Tama oli vanhusten ensi kosketus Thaimaahan. Aallot loivat rantaan rauhoittavasti ja ruoka oli hyvaa. Markku ja mina tilasimme erilaisia thai-ruokia, joista sitten yhdessa maisteltiin. Talla samalla periaatteella soimmekin sitten koko yhteisen lomamme ajan.

Seuraavana aamuna annoimme vanhusten nukkua pitkaan ja lahdimme itse tutkimaan ohjelmatarjontaa. Emme ehtineet kuin hotellin ovesta ulos, kun varasimme jo ensimmaisen retken paikalliselta taksikuskilta, joka paivysti taksitolpalla. Han esittaytyi Tukiksi ja sovimme hanen kanssaan retken temppeliin, kuumalle lahteelle ja laguunille.

Siita jatkoimme Kontikiin, josta olin etukateen varannut itselleni sukellusretken ja muille snorklausretken. Liikkeessa oli toissa suomalainen, nuori nainen, jonka kanssa jaimme tietysti suustamme kiinni. Han oli toista kautta Kontikissa, asui pienessa omakotitalossa lahistolla ja kulki mopolla toissa. Krabikin oli joutunut rankkasateiden riepottelemaksi. Hanen talonsa alkerta oli tayttynyt vedella ja mopo juuttunut vesilammikkoon.

Seuraavaksi varasimme Viiden saaren –retken pitkahantaveneella.
- Mitahan viela, pahkailimme Markun kanssa.
Sovimme, etta jos taksikuski osoittautuu hyvaksi ja luotettavaksi, varaamme hanet viemaan meidat joku ilta Krabi Towniin. Ja viimeisena paivana menemme veneretkelle, jos silta tuntuu. Viikon ohjelma alkoi olla valmis. Olimme tyytyvaisia ja palasimme hotellille.

Vanhukset olivat jo heranneet. Alkoi olla lounasaika. Menimme syomaan laheiseen katukeittioon. Soimme grillattua kanaa, papaijasalaattia ja joimme oluet. Aivan loistavaa, royhtailimme tyytyvaisina.

Kun vatsat olivat taynna, olikin hyva lahtea rannalle. Kavelimme Noppharat Tharan rantaan ja jarkytyimme. Ranta oli taynna roskaa ja puun palasia. Kuulema sateet olivat tuoneet ne. Ei ranta, eika vesi houkuttanut, joten lahdimme pitkahantaveneella Phra Nangin rannalle, joka osoittautui viehattavaksi paikaksi ja hyvaksi uintikohteeksi. Kuulimme jalkeenpain, etta rannalla sijaitsee Thaimaan kallein hotelli, jossa jokaiseen huoneeseen kuuluu oma uima-allas.

Aamulla oli aikainen heratys, silla olimme lahdossa sukellusretkelle. Kavelimme rantaan, josta pitkahantaveneet veivat meidat varsinaiselle sukellusalukselle. Yhteensa meita oli kolmisenkymmenta henkilokunta mukaan lukien. Kohteena olivat legendaariset Phi Phi –saaret. Matka saarille kesti kaksi ja puoli tuntia.

Lahestyessamme sukelluskohdetta, alkoi sama hyorina ja halina kuin viimeksikin. Kun viimeksi kaikki varustet oli laitettu valmiiksi, jouduin nyt kokoamaan laitepaketin ihan itse. Katselin ensin ihmeissani letkunpatkia ja liittimia, mutta divemasterin avustuksella homma hoitui. Baddyna minulla oli iso-britannilainen mies, joka oli itsekin juuri suorittanut sukellusluvan. Ja taas jattiloikalla mereen. Keli ei ollut ihan taydellinen sukellukseen. Oli puolipilvista ja vesikin oli sameaa. Hienoa se siita huolimatta oli. Tunsin itseni itsenaisemmaksi ja pidin enemman huolta baddysta, kuin etta olisin tukeutunut divemasteriin.

Markku ja anoppi snorklasivat. Merenkaynti oli aika voimakasta, mutta nahtavaa oli siita huolimatta. Heilla oli mukanaan suomalainen ohjaaja, joka myos tyoskenteli Kontikilla toista kautta. Kontiki on ruotsalaisten omistama yritys ja nakojaan suomalainen tyovoima kelpaa. Kaveri osoittautui huumorimieheksi Pohojammaalta ja hanella riitti hyvia juttuja.

Olimme illalla pelanneet nikkaria (korttipeli) ja nauttineet valkoviinia, joten aikainen aamuheratys tuntui ikavalta. Soimme aamiaisen ja menimme odottelemaan taksikuskiamme, Tukia. Hanta ei kuulunut, eika nakynyt. Onneksi hanen taksikuskikaveri oli tolpalla ja soitti hanelle. Tulee kuulema ihan muutaman minuutin kuluttua. Vihdoin han tuli parikymmenta minuuttia myohassa ja nousimme autoon hieman nyreina. Ei ollut ihan hyva alku talle asiakassuhteelle.

Matkasimme ensin temppeliin, joka kantoi nimea tiikeriluolan temppeli, jossa nykyaan tiikereiden sijaan oli apinoita. Apinat ovat aika villeja otuksia, eivatka pelkaa ihmista. Edellisvuonna eraalla toisella temppelilla apinat rohmusivat kasistani valipalahedelmat ja yksi veijari puraisi minua. Onneksi ei mennyt ihan ihon lapi. Talla kertaa apinat veivat vesipulloni. Laskin sen epahuomiossa poydalle ja silla samalla sekunnilla yksi pikkuapina vei sen. Ja siitakos hauska leikki syntyi.

Thaimaan maapera ei ole vulkaaninen, mutta jonkun prosessin seurauksena taalla on kuitenkin paljon kuumia lahteita. Kuuma lahde itsessaan on tulikuuma, mutta lahteessa, jonne me menimme, pystyi kylpemaan, silla siihen sekoittui kylmaa vetta joesta. Vesi oli noin 38 asteista.

Seuraavan paivan iltana olimme sopineet Tukin kanssa, etta han vie meidat Krabi Towniin shoppailemaan ja syomaan. Olimme maksaneet maksun poikkeuksellisesti etukateen, kun han pyysi ja kertoi tarvitsevansa rahat vaimolle. Tassa nyt punnitsimme luottamusta ja iloksemme Tuk oli sen arvoinen. Han oli meita iloisesti vastassa, ja nyt etuajassa.

Menimme ensin ostoskeskukseen, josta loytyi kaikki mita olimme suunnitelleetkin ja kohtuuhintaan. Soimme illallisen ruokatorilla joen rannalla, jossa tiesimme olevan hyvaa ruokaa edellisvuoden reissulta. Torilta Tuk vei meidat paikallisten juhlaan, joka oli jarjestetty sadekauden paattymisen kunniaksi. Ne olivat vahan niin kuin Pestuumarkkinat Rautalammilla.

Niin se viikko Krabilla vierahti. Olimme matkalla lentokentalle ja kohti Bangkokia. Illalla seitseman aikoihin me olimme kotona ja appivanhemmat majoittautuneena samassa hotellissa. Emme kauaa vetaneet henkea, kun lahdimme Suan Lumin yomarkkinoille.

Suan Lumissa on mukava kierrella ja katsella. Shoppailusta en niin tieda, koska siella on vahan kalliimpaa kuin monessa muussa paikassa. Tosin anoppi on hyva tinkaaja. Tinkaa tuosta vaan hinnat alle puoleen. Siella on myos muutama viehattava ruokapaikka, joista valitsimme omamme. Tilasimme torniolutta (kolmen litran kartio olutta), thai-herkkuja ja nautimme illasta.

Seuraavana iltana suuntasimme joelle. Hyppasimme keskuslaiturilta express veneeseen, ihailimme tummuvaa iltaa ja jaimme pois joen toisella puolen, laiturilla numero 12. Menimme syomaan 99-paikkaan, jossa olimme olleet Markun kanssa aikaisemminkin, joten tiesimme sen olevan hyva. Paikka oli ihan taynna paikallisia, live-bandi soitti kovaa ja korkealta, paistelimme lihaa kilo- ja tuntitolkulla ja joimme torniolutta.

Aamulla suuntasimme joelle uudestaan ja hyppasimme samaiseen exrpess veneeseen, mutta nyt menimme Grand Palacelle, joka on yksi pakollisista nahtavyyksista. Ja upea nahtavyys onkin. Siella on temppeleita, upeita rakennuksia ja patsaita, Angkor Watin pienoismalli ja kuninkaan palatsi, kultaa ja timantteja. Todella kaunista. Lisaksi piipahdimme joen toisella puolella toisessa must-kohteessa, Wat Arunissa. Nousimme jyrkat portaat ylos ja ihailimme maisemia.

Paluumatkalla teimme tavaratalokierroksen. Ensin menimme MBK:lle, jossa shoppailimme jonkin aikaa. Siam Paragonin kavelimme lapi. Se on nakemisen arvoinen, mutta liian kallis shoppailtavaksi. Paragonin ruokakauppa on itsessaan nahtavyys. Sielta saa kaikkea, mita kuvitella saattaa. Se on vahan niin kuin Stokkan herkku, mutta isompi ja laajempi valikoima. Kaikki ulkomailta tuodut tuotteet ovat sikakalliita, mutta paikalliset lahes samanhintaisia kuin muissakin kaupoissa.

Lopuksi menimme Central Worldiin, tosin jatimme itse ostoskeskuksen valiin ja keskityimme Singha beer gardenin antimiin. Soimme vahan valipalaa ja otimme kannullisen olutta. Central Worldin pihalla on neljan eri olutmerkin beer garden ja Zen Towerin 18. kerroksessa Heinekenin oma. Kaikissa soi live-musiikki joka ilta, vakea riittaa ja meno on lunkia.

Seuraavana paivana olikin jaahyvaisten aika. Appivanhemmat lensivat takaisin Krabille ja me jaimme odottamaan muuttokaskya.

Asuntomarkkinat kayvat kuumana

- Mikas se siina?, katsoin ihmeissani valkoista A4-liuskaa eteisen lattialla, joka oli sujautettu oven alta.
Oli lauantaiaamu. Otin kirjeen kateeni ja aloin lukemaan. Sonkotin Markulle jotain epamaaraista, etta meidan vuokraa oltaisiin nostamassa. Ja siitakos riemu repesi. Oli vahalla, ettemme silla siunaamalla pakanneet tavaroita ja lahteneet niskoja nakellen pois Omni Towerista. Olimme jarkyttyneita.

Kyse oli siis siita, etta se studio, meidan ihana oma pesamme, jonka olimme alunperin vuokranneet, oli remontissa. Olimme ymmartaneet, etta siella korjataan lattia vesivahingon takia. Meidat oli siksi aikaa, aluksi lokakuun loppuun asti, upgreidattu suurempaan ja mukamas hienompaan asuntoon. Emme kuitenkaan pitaneet vara-asunnosta, vaikka se oli iso ja 28. kerroksessa. Se oli kulunut ja likainen ja makuuhuoneessa oli allottava kokolattiamatto. Parasta siina oli nakoalan lisaksi kaksi vessaa.

Remontti kuitenkin kesti ja kesti ja oli jo marraskuun puolivali. Meille kerrottiin, etta studioon uusitaan koko lattia, maalataan seinat ja verhoillaan sohvakalusto. Kavimme katsomassakin remontin edistymista. Nyt kirjeessa todettiin, etta koska omistaja on investoinut remonttiin niin paljon rahaa, han haluaa korottaa vuokraa. Ja sehan ei meille oikein kaynyt. Paatimme etsia uuden asunnon.

Menimme nettiin ja aloimme tykittaa asunnonvalittajia sahkoposteilla. Ei kulunut kuin muutama tunti, kun yksi valittaja, Mint, otti jo yhteytta. Sovimme naytosta saman tein. Asunto sijaitsi Asokella, lahella ja ihan hyvalla paikalla. Kavelimme Asokelle. Soitin Mintille kysyakseni lisaohjeita. Kavikin ilmi, etta asunto sijaitsi lahempana metroasemaa kuin taivasjunaa, joten sanoimme suoraan, etta emme olekaan kiinnostuneita. Asunnon pitaa sijaita enimimillaan 500 metria taivasjunasta. Kaannyimme takaisin ja matkan varrella paatimme ottaa kannit vitutukseen.

Seuraavana paivana lahdimme oma-aloitteisesti katsastamaan kolmea paikkaa. Ensin menimme Arin asemalle, jossa piti olla condo ihan taivasjunan vieressa. Paikka oli kuitenkin outo. Menimme hissilla kahdeksanteen kerrokseen, jossa vastaanotto sijaitsi. Vastaanotossa oli kaksi naista, jotka puhuivat erittain vahan englantia ja sanoivat, etta paikka on taynna. Okei, tama riittikin tasta paikasta.

Victory monumentilta, noin 300 metria taivasjunasta, loytyi todella kaunis huoneistohotelli. Kaikki oli tehty tyylikkaasti tummasta puusta. Uima-allasalue ja kuntosali olivat mielettomat, mutta itse asunto oli hiukan kulahtanut ja vaatimaton. Vuokra oli kallis, joten pyysimme heita tekemaan paremman tarjouksen... jota ei ikina kuulunut.

Sitten palasimme takaisin Sukhumwitille ja jaimme pois Thong Lorin asemalla. Aseman laheisyydessa piti olla hyva poka. Lahdimme kavelemaan, kunnes totesimme, etta poka on aivan liian kaukan taivasjunasta. Palasimme takaisin ja matkan varrelta loysimme viehattavan laosilaisen ravintolan nimelta Viantiane. Menimme syomaan. Lavalla soitti orkesteri ja tanssijat tanssivat Laosin kansallistansseja. Meneillaan oli myos syntymapaivajuhlat. Ruoka oli tulista, se oli Iisanista. Iisan tarkoittaa Koillis-Thaimaata, joka on Thaimaan koyhinta aluetta ja josta tulevat tulinen papaijasalaatti ja grillattu kana, niin ja kuulemma tytot.

Palasimme kotiin, jossa meita odotti taas huono uutinen. Lentajien lakko alkaisi maanantaina. Olimme varanneet jo viime toukokuussa lentoliput appivanhemmille Bangkokiin. Siis aikaisemmin kuin omat lippumme! Nyt naytti silta, etta he eivat paasisikaan tulemaan.

Maanantaina vaihdoimme sahkopostiviesteja eri valittajien kanssa, kavimme salilla ja yritimme elaa ihan normaalisti. Paiva oli ankea. Olimme lyotyja.

Tiistaina kavimme katsomassa Mintin kanssa kolmea eri condoa. Yksi kamppa oli ihan mieleton. Sisustus oli juuri makuumme sopiva, kuin myos vuokra. Olin jo valmis vuokraamaan sen, mutta Markku sanoi, etta uima-allasalue ja nakyma ovat ”syvalta”. Okei, ei sitten. Sanoimme Mintille, etta mietimme yon yli.

Appivanhempien piti siis lentaa tanne tiistaina, mutta lento oli tietenkin peruttu lakon vuoksi. Olimme kaikki allapain, kunnes anoppi soitti ja sanoi, etta he olivat varanneet lomamatkan Krabille ja tulisivat lauantaina.

Uutinen oli hyva, mutta siita alkoi aikamoinen rumba. Olimme varanneet lentoliput kaikille Ko Samuille, jotka nyt jaisivat kayttamatta. Yritin viela lentoyhtion kanssa neuvotella, etta saisimme vaihtaa lennot, mutta ei onnistunut. Sinne menivat rahat kankkulan kaivoon. Olin varannut Agodan kautta hotelleja, jotka nyt jouduin peruuttamaan. Saamme rahat takaisin lukuunottamatta peruutusmaksua, joka on aina yhden yon hinta. Lopuksi varasin lentoliput Krabille seuraavaksi lauantaiksi.

En saanut nukuttua yolla. Huolet painoivat. Oli keskiviikko. Lentajien lakkokin oli kuulema loppunut. Jaimme mielenkiinnolla odottamaan Finnairin toimia. Appivanhemmillemme tuli Finnairilta yksi ainoa tekstiviesti: Lentonne on peruutettu. Ei mitaan muuta, ei ennen lakkoa, sen aikana tai sen jalkeen.

Jain todellakin ihmettelmaan lentolakon tarkoituksenmukaisuutta. Jos kahdessa paivassa paastaan sopimukseen, jompikumpi tai kumpikin osapuoli ovat vaarin arvioineet voimansa. Harmitti, jos lentajat tekivat niin huonon sopimuksen, kuin mita luottamusmies sanoi, varsinkin kun se meille tuli maksamaan satoja euroja.

Nukuimme yot huonosti ja pohdimme asuntotilannettamme, joka ei ollut hyva. Kaiken vaivan, huolen ja murheen jalkeen paatimme hyvaksya Omni Towerin vuokrankorotuksen. Kavimme ilmoittamassa asiasta ja seuraavana paivana tekisimme vuokrasopimuksen. Paasisimme muuttamaan joulukuun ensimmisena paivana omaan pieneen pesaamme. Olimme onnellisia. Onni oli taas kaantynyt.