Filippiinit osa 2: Palawan

Niin, kuinkas sitten kavikaan. Katsoimme tarkastajanaista kerrassaan tyrmistyneina. Asiaan sekaantui myos hanen miespuolinen kollegansa, jolle sanoin uudelleen, etta olimme ottaneet yhdet oluet lounaan kanssa.
- Varmastiko vain yhden oluen?, mies kysyi.
- Aivan varmasti, vastasin paata nyokytellen.
Mies heltyi ja paasti meidat sisaan, vaikka olimmekin yhden oluen vaikutuksen alaisena.

Olimme siis menossa kollegani luo kylaan, joka asui Queson Cityssa. Hanen asuntonsa, pieni, kiva yksio, sijaitsi Big Brother –talon vieressa. Ikkunasta naki asukkien takapihalle. Kavimme tietenkin valokuvaamassa paikan, joka naytti hammastyttavan pienelta. Loppuillasta maistoimme snapsit paikallista, maustettua paloviinaa ja jatimme hyvastit. Jatkaisimme seuraavana paivana Palawanin saarelle ja kollegani tyomatkalle provinssiin.

Ristiriitojen kaupunki

Suomen ulkoministerio suosittaa noudattamaan erityista varovaisuutta Filippiineilla terrori-iskujen ja poliittisten levottomuuksien seka koyhyydesta johtuvan rikollisuuden takia. Paikallisessa lehdessa kerrottiin esimerkiksi, etta Pasay Cityssa, keskella kirkasta paivaa, nelja henkiloa ryosti paikallisbussin: ei matkarahakassaa, vaan matkustajien rahat ja arvoesineet.

Lisaksi maan luonnonolot ovat arvaamattomat. Koko maa kuuluu ring of fire –alueeseen, jossa esiintyy runsaasti tulivuorenpurkauksia, maanjaristyksia seka hirmumyrskyja ja tulvia. Voi siis oikeutetusti kysya, miksi matkustaa nain turvattomaan maahan.

Me kuljimme Manilassa varsin huolettomasti, slummeihin emme tosin pistaneet nokkaamme, mutta muutoin koyhilta alueilta siella kulkiessa ei voi valttya. Pari kertaa saikahdimme kerjaajia ja yhden kerran outoa taksikuskia, mutta muutoin tunsimme olomme turvalliseksi.

Manilassa emme kokeneet itseamme kovin tervetulleiksi. Osa taksikuskeista suhtautui vihamielisesti ja tietysti kerjaajat silloin, kun eivat saaneet mitaan, purkivat turhautumistaan huudellen peraan jotain, josta emme ymmartaneet muuta kuin etta se ei ollut mitaan ystavallista.

Olemme matkustaneet 74 eri maassa ja tietysti turisteina nahdeet ainoastaan pintaa. Mutta kun on nahnyt niin monta pintaa, uskon voivani tehda sen perusteella jotain johtopaatoksia. Minulle jai sellainen tunne, etta osa filippiinilaisista, tai oikeammin manilalaisista on jotenkin luovuttanut. He syyttavat kaikesta kurjuudesta entisia valloittajiaan ja olettavat, etta entiset valloittajat ovat velvollisia elattamaan heita nyt.

He ovat ylpeita siita, etta koulutetut filippiinilaiset menevat ulkomaille toihin ja lahettavat rahaa sielta. 10 prosenttia Filippiinien BKT:sta koostuu ulkomailla asuvien sukulaisten lahettamista rahoista. On tietysti hyva ja taysin ymmarrettavaa, etta ihmiset lahtevat toiden peraan ja tekevat toita, mutta eihan kansakunta lahjoituksilla voi pitkaan elaa.

Palawanin paratiisisaaristo

Jos luonnonolot Filippiineilla ovat arvaamattomat, ovat ne myos hatkahdyttavan kauniit. Naimme vain pienen osan siita kauneudesta Palawanin saaristossa, Filippiineilla kun saaria on yli 7 000. Lensimme ensin Manilasta Puerto Princesaan, josta jatkoimme minibussilla El Nidoon.

Lentokoneessa vieressamme istui filippiinilainen kaveri, joka oli toissa Hollannissa ja oli menossa Australiassa asuvien sukulaistensa kanssa lomailemaan El Nidoon Puerto Princesan kautta. Han oli meille kovin ystavallinen ja halusi auttaa, kun kuuli, etta emme olleet tehneet mitaan varauksia etukateen. Han suositteli samaa hotellia, johon han itse oli majoittunut ja lisaksi tarjosi meille kyytia El Nidoon serkkunsa jarjestamassa kuljetuksessa. Olimme hamillamme ja otettuja huolehtivaisuudesta.

Loppujen lopuksi menimme viereiseen, halvempaan hotelliin ja hankimme itse kuljetuksen paikallisen kolmipyorakuskin kautta, koska kaverin sukulaiset eivat olleet kovin innostuneita meidan mukaantulosta. Han oli tosi pahoillaan, ettei voinut auttaa.

Koska oli vasta aamupaiva, otimme kolmipyoran allemme, hurautimme Honda Bayn laiturille ja vuokrasimme bangkan, paikallisen veneen ja lahdimme snorklaaman saarille. Korallit olivat kohtuullisen vaatimattomat, mutta hiekkarannat olivat parhaimmasta paasta ikina. Todellisia paratiisirantoja, valkoista, hienoa hiekkaa ja romanttisia rantamajoja, joissa saattoi valiin syoda ja juoda.

Snorklatessa jouduimme aggressiivisen pikkukalan, semmoinen kymmensenttinen, hyokkayksen kohteeksi. Ihan oikeasti, se puri ja kipeasti, minulle jai kaksi verta valuvaa jalkea jalkaan. Olimme kuulema liian lahella kalan pesimapaikkaa, jota se puolustaa kaikin keinoin. Ja se ei ollut trigger, joita on Thaimaassa, ja jotka saattavat myos purra.

Illalla menimme syomaan rantabulevardille, josta loytyi viehattava ruokatori. Soimme nuudelisalaattia, grillattua kanaa ja kalaa. Sitten hoksasimme, etta meidan olisi syyta hommata majoitus seuraavalle paivalle. Otin Lonely Planetin esiin ja aloin soitella: kaikki El Nidon majoituspaikat olivat taynna, vain yhdessa hotellissa, joka oli liian kallis, oli tilaa. Etsimme internet-kahvilan, jossa yritin netin kautta loytaa majoitusta. Ongelmana oli se, etta Palawanin hotellit ovat niin pienia, ettei niilla ole nettisivuja, ja ne eivat ole mukana millaan varaussivustoilla kuten Agodassa tai Hotels.comissa. Kun mikaan ei onnistunut, paatimme heittaytya tuulen vietavaksi. Kylla sielta jokin majoitus loytyy.

Tie on pitka ja kuoppainen

Minibussi, paikallisten mittojen mukaan tehty, oli tayteen pakattu lansimaalaisia, isokokoisia turisteja, pitkine jalkoineen, kun aamulla seisemalta lahdimme kohti El Nidoa. Matkatavarat oli pakattu auton katolle. Tie oli Roxasiin (puolivali) asti hyva, mutta sen jalkeen hiekkatieta ja keskeneraista betonitieta. Joku kertoi, etta tien piti olla jo seitseman vuotta sitten valmis, mutta myohastyminen ohitettiin olankohautuksella: filippiinilainen aikakasitys.
Maisemat olivat hatkahdyttavan kauniit. Vehreaa metsaa, korkeaa vuoristoa, sinisia merenlahdelmia. Valilla vastaan tuli ylitayteen pakattuja paikallisbusseja, joissa osa matkustajista istui tai roikkui katolla. Kuuden tunnin matkanteon jalkeen olimme vihdoin El Nidon bussiasemalla.

Olin aamulla puhelimitse saanut varattua majoituksen rantamajasta. Olimme ottamassa kolmipyorakyytia sinne, kun meille kerrottiin, ettei sinne ole tieta. Olimme ihmeissamme, ei ole tieta! Nuori kaveri tuli meita mopolla vastaan, otti matkatavarat ja niin lahdimme matkaan. Paakadulta kaannyimme rannalle ja rantaviivaa pitkin kavelimme majapaikkaan. Siina vain kavi niin, etta juuri se paikka, josta varasin majoituksen, oli taynna ja meidat olikin siirretty naapuriin, jossa ei ollut ilmastointia. Jouduimme ikavaksemme sanomaan, etta ei kay, kerasimme kimpsumme ja palasimme takaisin lahtopisteeseen.

Olin edellisena iltana Puerto Princesassa soitellut usampaankin El Nidon hotelliin, mutta kaikki olivat taynna. Tiesin yhden hotellin, jossa olisi tilaa, mutta se oli kallis. Mutta ei siina muu auttanut. Saimme viimeisen huoneen, joka hinnastaan huolimatta oli onnenkantamoinen. Huoneemme parvekkeelta katselimme hiekkarantaa ja merta, vaihdoimme uikkarit ja riensimme uimaan. Takaisin tullessa istahdimme parvekkeelle, otimme oluet, lojuimme riippumatossa ja kuuntelimme rauhoittavaa meren kohinaa. Tunnelma, maisema, kaikki oli taydellista.

Seuraavana aamuna oli aikainen heratys, silla olimme menossa sukellusretkelle. Herasimme ennen kannykan soittoa, silla El Nidossa sahkot ovat paalla vain klo 14-06, ja siihen kylla heraa, kun ilmastointi pomppaa pois paalta. Kavelimme aamun sarastaessa rantaviivaa pitkin Sea Dogs Diversien tukikohtaan, jossa kokeilin varusteet. Talla kertaa otin pitkalahkeisen markapuvun, silla olin aikaisemmilla sukelluksilla palellut.

Toinen porukka, kokeneemmat, lahtivat paikallisella bangka-veneella, meille oli varattu tavallinen moottorivene. Meita oli nelja sukeltajaa, kaksi snorklaajaa, divemaster ja venekuski. Hassakka varusteiden kanssa nayttaa olevan aina samanlainen: hirvealla kiireella, heti veteen. Minun parina oli australialainen kaveri, joka ei ollut sukeltanut vuoteen ja minakin olin aloittelija. Niin, ja minulla ei ollut edes sukelluskorttia mukana. Siksi teimme ensin muutamat taitoharjoitukset vedessa ennen kuin lahdimme varsinaiselle sukellukselle. Korallit olivat upeat, vesi todella kirkasta, mutta kaloja oli vahemman kuin odotin. Markku nautti snorklauksesta.

Seuraavana paivana lahdimme takaisin Puerto Princesaan. Sama kuuden tunnin matka. Olimme iltapaivalla perilla ja majoittauduimme kalliin Legenda hotellin kupeeseen, halvempaan majataloon.

Maanalainen ihme

Aamulla oli taas aikainen heratys, niinkuin itse asiassa joka aamu Palawanilla. Olimme varanneet retken maanalaiselle joelle, joka oli ainutlaatuinen luonnonihme ja vain Palawanilla. Lahdimme minibussilla matkaan. Me olimme ainoat oikeat turistit, muut 10 matkustajaa olivat Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuvia filippiinilaisia.

Maanalainen joki oli spektaakkelimainen. Meilla oli oppaana paikallinen huumormies, joka kertoi hauskoja juttuja. Me istuimme etummaisina ja kannoimme vastuun valonheittimesta. Joki siis virtasi vuoren sisalla ja luonto oli aikojen saatossa muovannut mita ihmeellisemman nakoisia kyhaelmia. Lepakot nukkuivat katossa, olivat kuulema edellisena iltana laulaneet karaokea niin paljon, etta nukkuivat nyt. Joki on kaikkiaan 8,5 kilometria pitka ja korkein kohta maan alla on perati 65 metria.

Retkella tutustuimme alkuperaltaan filippiinilaiseen pariskuntaan, joka asui tata nykya Kanadassa, Galgaryssa, ja jotka olivat ottaneet Kanadan kansalaisuuden. Kun kuulimme, etta he asuivat Galgaryssa, kerroimme heti tietysti Nykasen Matista. He olivat todella ystavallisia ja puheliaita ja juttua riitti, kun olimme lounastamassa Sabangin rannalla. Sovimme, etta illalla lahdemme syomaan yhdessa suosittuun kalaravintolaan, joka sijaitsee mangrovemetsan keskella, osin meren paalla.

Illalla kuudelta tapasimme hotellin aulassa, he olivat sattumoisin samassa hotellissa, ja ajoimme ravintolaan kolmipyoralla. Tilasimme menun, joka sisalsi simpukkakeittoa, rapuja, grillattua kalaa, karisevaa mustekalaa (sizzling squid) seka salaattia ja valkosipuliriisia. Paikalliseen tapaan kaikki ottivat kaikkea.

Pariskunta oli erittain puhelias ja kiinnostunut meidan matkanteosta maailmalla. He olivat ihmeissaan meidan Manilan seikkailusta ja rohkeudesta kiertaa maailmaa. Hekin olivat matkustelleet paljon, ja mies halusi ehdottomasti Suomeen. Heilla oli Kanadassa tilitoimisto ja he suunnittelivat elakepaivia. Meilla oli todella hieno ilta heidan kanssaan. Todella ystavallisia ja sydamellisia ihmisia.

Filippiinilaisiin on helppo tutustua, eika pelkastaan sen takia, etta he puhuvat hyvaa englantia. Naimme Palawanilla taysin toisenlaiset Filippiinit kuin Manilassa. Ihmiset olivat ystavallisia ja erittain huolehtivaisia. Ensimmainen asia heille oli se, etta vieraalla on hyva ja turvallista olla.

Juttelimme myos kolmipyorakuskimme kanssa. Han oli syntynyt Manilassa ja parikymmenta vuotta sitten muuttanut Puerto Princesaan. Han oli tyytyvainen: ei saasteita, ei ruuhkia. Yksinkertaista elamaa, muttei suoranaista koyhyytta.

Lentokenttahelvetti

Aamulla lahdimme koneella Manilaan, jossa meilla olisi yhdeksan tunnin odotus ennen jatkolentoa Bangkokiin. Ensin suunnittelimme lahtevamme kaupungille, mutta sitten totesimme, etta nyt ei kiinnosta, ei jaksa, jaamme kentalle odottelemaan, kansainvalisella puolella on yleensa kaikenlaista aktiviteettia.

Lensimme Cebu Pacific Airlinesilla ja heilla on oma terminaali Manilassa. Kun tsekkasimme sisaan, virkailija kysyi, etta halusimmeko ihan varmasti terminaaliin, kun kaupungillekin voi menna. Vastasimme, etta kylla. Cebun kansainvalinen terminaali oli kovin alkeellinen: muutama ruokapaikka, yksi tax free ja yksi matkamuistomyymala, mutta tilaa hengittaa valtavasti. Aloimme laskeskelmaan tunteja lahtoon... ihmeen kaupalla, aika kului yllattavan nopeasti ja puolen yon jalkeen olimme jo kotona Bangkokissa.

Filippiinit ovat huikea paikka kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen. Eihan mikaan ole kokonaan hyva tai paha, kaikissa ja kaikessa on kumpaakin ja jotain silta valiltakin.