Herasimme aamulla ennen aikojamme, kun ulkoa kuului kaiuttimista palopuhetta ja musiikkia.
- Minka variset siella nyt marssii?, kysyin Markulta kyllastyneena.
Sitten muistin, etta oli ensimmainen toukokuuta, Vappu, tyovaen juhla. Vappuun valmistautuminen ei ollut nakynyt millaan tavalla Bangkokin katukuvassa. Siksi ajattelinkin, etta taalla Labour Dayta ei vieteta tai se on hautautunut viikkoja kestaneiden mielenosoitusten alle. Tahan kaupunkiin ei nimittain mahtuisi enaa yhtaan kulkuetta tukkimaan muutenkin halvaantunutta liikennetta.
Kotikatuamme pitkin kuitenkin kulki kulkue, jossa liehuivat keltaiset ja siniset liput. Todennakoisimmin se liittyi mielenosoituksiin, mutta saattoihan se liitya Labour Dayhinkin.
Santasin nettiin hakemaan tietoa. Labour Dayta vietetaan Thaimaassa, kuten muuallakin maailmassa. Sen tarkoituksena on osoittaa kunniaa tyontekijoille ja tunnustaa heidan panoksensa maalle.
Hallitus eli tyovoimaviranomaiset huolehtivat juhallisuuksista ja jarjestavat Ratchadamnoen Avenuella juhlat, joissa on tarjolla ruokaa ja ohjelmaa. Juhlien tavoitteena on vahvistaa tyontekijoiden ja tyonantajien valisia suhteita.Thaimaassa on kolme merkittavaa ammattiliittoa, joiden lisaksi on piempia liittoja. Ammattiyhdistysliike on heikkoja sirpaloitunut.
Labour Day on Thaimaassa yleinen vapaapaiva. Koska se tana vuonna osuu lauantaille, ensi maanantai on vapaapaiva. Suurimmalle osasta ihmisia Labour Day merkitsee vain pitkaa viikonloppua, tai ainakin niille, joilla on varaa siihen. Vaikka Thaimaassa on lain mukaan useita yleisia vapaapaivia ja jopa kolmen viikon kesaloma, suurinta osaa tyovoimasta nama saadokset eivat todellisuudessa tavoita.
Nyt lahdemme katsomaan, mita juhlapaikalla tapahtuu vai onko juhlat peruutettu poliittisen kaaoksen takia.
Lue lisaa:
http://www.bangkokpost.com/opinion/opinion/176441/a-fairer-deal-for-workers
http://thainews.prd.go.th/en/news.php?id=255305010001
Ukkonen ja rankkasade keskeyttivat vappujuhlien etsinnan. Ei siis raportoitavaa. t.anja
VastaaPoista