Joululoma 2011: Koh Mook



Täystyrmäys piikkikoroille.

Hat Rai Leh East 2011

Matkamme jatkui kolmen yön paikallaan olon jälkeen. Kahlasimme puolelta päivin pitkähäntäveneelle, joka heitti meidät Krabi Towniin ja kohti uusia seikkailuja.



Laskuveden aikana vesi karkaa kaus.
Hat Rai Leh East 2011

Olimme olleet Krabi Townissa kaksi kertaa aikaisemminkin ja parasta siellä oli illan hämärtyessä avautuva ruokatori. Me aamupäiväntuimaan suuntasimme kuitenkin kävellen linja-autoasemalle päin. Sitä ennen piti päästä sandaalikauppaan, sillä Markun sandaalit olivat hajoamispisteessä. Eihän sellaista tietystikään juuri siihen hätään löytynyt, mutta suutarin löysimme, joka parilla ompeleella sai kursittua sandaalit kasaan.



Krabi Townin kaunottaria.
Krabi Town 2011

Emme olleet päättäneet, jatkaisimmeko matkaa linja-autolla vai taksilla, mutta kuinkas ollakaan, silmiimme osui mainoskyltti, jossa tarjottiin kohtuuhintaista taksikyytiä Trangiin. Teimme kaupat ja puolen tunnin kuluttua olimme matkalla Kuantungkun venelaiturille. Matka kesti pari tuntia.


Kalastajalaivalla

Hyvä tietää, että saarella on sairaanhoitaja.
Kuantungku 2011

Satama oli kovin hiljainen. Olin kuvitellut, että siellä parveilisi veneitä tarjoamassa kyytiä Trangin alueen paratiisisaarille. Löysimme vain yhden kalastajaveneen, josta ystävällisesti kysyttiin, että mihin päin sitä turistit olivat menossa. Jälleeen kiitos thaimaalaiselle ystävällisyydelle. He olivat pian lähdössä ja sattumalta veisivät paikallisen sairaanhoitajan samalle Koh Mookin saarelle, jonne mekin olimme menossa. Hyppäsimme kyytiin pientä maksua vastaan tietenkin.

Trangin alueen paratiisisaaret
rauhaa rakastaville.
Koh Mook 2011

Koh Mook Resort sijaitsi mäenrinteessä, joka hiljalleen laskeutui alas hiekkarannalle. Mökit olivat pieniä ja kotoisia, ja niissä oli mökin kokoon nähden iso terassi. Olivat ne vähän alkeellisia, etenkin vessa- ja suihkutila olisi voinut olla käytännöllisempi, mutta ne sopivat saaren olosuhteisiin, vähän sellaisen ekoturismin makua. 

Tunnelmaan sopivaa majoitusta kohtuuhintaan.
Koh Mook 2011

Kävimme suihkussa, otimme terassilla oluet ja hengähdimme. Illan hämärtyessä siirryimme ravintolaan illalliselle. Tilasimme thaimaalaisia herkkuja pöydän täyteen muun maussa suussa sulavaa paistettua mustekalaa ja kylmää valkoviiniä.

Jos majoitus oli alkeellista,
niin palvelu oli ensiluokkaista.
Koh Mook 2011

Meitä palveli aivan loistava nuori nainen, jonka työntekoa oli ilo katsella, verrattuna hänen miespuolisiin kollegoihinsa, jotka vaikuttivat, noh, sellaisilta kömpelöiltä murkuilta: äänenmurros, finnejä ja kikatusta. Siis aivan ihanaa porukkaa. Muut vieraat olivat eri-ikäisiä pariskuntia ja meno oli seesteistä.


Kuin nallit kalliolla

Liekö Selviytyjät kuvattu täällä?
Koh Mookin lähisaari 2011

Amerikkalaista aamiaista nauttiessamme huomasimme, että oli laskuveden aika, ja vesiraja karkasi taas kauas satojen metrien päähän. Resorttimme järjesti venekuljetuksen läheiselle hiekkarannalle, jossa pystyisi uimaan, ja lennosta mekin päätimme lähteä mukaan. Äkkiä snorkkelit ja pyyhkeet kassiin, ja baarista pari kaljaa. Niillä päätimme pärjätä iltapäivään, vaikka matkakumppanimme, pari nuorta kuherrusparia, olivatkin tilanneet lounaslaatikot mukaansa.

Kyllä silmä lepää, mutta...
Koh Mookin lähisaari 2011

Poukama oli kaikkea muuta kuin viehättävä. Nousuvesi oli kuljettanut sinne roskaa ja jätettä. Ranta oli noin sata metriä pitkä tai leveä, kummin se nyt sanotaan, ja rantavesi kivikkoinen. Olimme alle puolessa tunnissa snorklanneet poukaman läpikotaisin, eikä siellä ollut mitään nähtävää. Miten ihmeessä kuluttaisimme seuraavat kolme tuntia?

Tylsää...
Koh Mookin lähisaari 2011

Istuimme hietikolla ja kävimme välillä uimassa. Mangrovemetsäänkään meillä ei ollut asiaa, koska ei ollut kenkiä mukana. Tosiaankin meidät tultiin hakemaan vasta kahden aikaan iltapäivällä, jolloin olimme jo aika ryytyneitä istuskelusta ja odottelusta.

Trangin alueen saaret ovat rauhallisia hiljentymispaikkoja. Ei ihmisvilinää, melua eikä musiikinjytkettä. Vaikka mekin olimme suunnitelleet ottavamme rauhasta kaiken irti, eihän meidän rauhattomat sielut siellä viihtyneet. Onneksi pääsimme seuraavana päivänä jatkamaan taas matkaa.

Sikaosastolla Phukettiin

Moottoritien mittainen venelaituri.
Koh Mook 2011

Hiljainen tienoo kalastajakylässä.
Koh Mook 2011

Varasin kuljetuksen resortilta Trangin linja-autoasemalle. Matkanteko alkoi aamulla mopolla laiturille ja sieltä pitkähäntäveneellä Kuantungkun venelaiturille ja edelleen pikkubussilla Trangin keskustaan. Meitä oli noin kolmenkymmenen turistin porukka, jotka suuntasivat eri puolille Thaimaata, kuka minnekin ja milläkin. Meidät kuskattiin linja-autoasemalle ja suoraan sanoen heitettiin lennosta Phuketiin menevään bussiin.

Talot rakennetaan
puisten keppien varaan.
Koh Mook 2011

Jouduimme sikaosastolle, joka oli täynnä kaikenlaista kuljetettavaa tavaraa: matka- ja ruokatavaroita sekä lannoitusainesäkkejä.... Made by Kemira GrowHow, liekö säkit uusiokäytössä, kun koko firmaakaan ei ole ollut olemassa sitten vuoden 2008. Mutta joka tapauksessa meidän jaloille ei juurikaan jäänyt tilaa, ja väkeä ja tavaraa tuli joka pysäkiltä lisää kyytiin.

Bussi pysähteli tiuhaan tahtiin ja ajattelin, ettemme millään pääse iltaan mennessä Phuketiin. Ihme ja kumma, olimme perillä ihan aikataulussa seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen.

Phuket Townin linja-autoasemalta hyppäsimme lava-autoon ja jatkoimme Patongin turistirannalle. Alkoi sataa vettä, joka tietää huonoa onnea, on aina tiennyt ja tiesi nytkin. Nimittäin Patongille päästyämme kuski ei löytänyt majapaikkaamme. Kuski ja Markku alkoivat pikkuhiljaa silminnähden höyrytä... Olimme lähellä, mutta lopulta luovutimme, maksoimme kyydin ja ryntäsimme pitämään sadetta ensimmäiseen baariin.

Lähdin kyselemään lähistöltä apua. Tiesin kyllä, että kyseessä on pieni majatalo, mutta tuntui oudolta, kun kukaan ei tiennyt sitä. Vihdoin sain oikeat ohjeet ja löysin sen. Siinähän se oli ihan nurkalla ja siellä oltiinkin jo odoteltu meitä.

Seduction

Miehiä työssä.
Koh Mook 2011

Kahden tai jopa yhden tähden majatalomme sijaitsi aivan Patong Beachin vilkkaassa ytimessä, kuuluisan bilekadun, Bangla Roadin liepeillä. Huoneemme ikkunat olivat kadulle päin, joten tiesimme, että yön äänet kantautuisivat sisään. Mutta tämä oli suunniteltu juttu, nimittäin...

Laittauduimme valmiiksi iltaa varten. Kävimme ensin syömässä hyvin ja ottamassa vähän pohjia, kunnes sitten puolenyön aikaan suuntasimme Seductioniin, Sedu Koskisen villiin yökerhoon.

Lipunmyyjä oli Paratiisi-sarjasta tuttu kasvo ja sai meille myytyä ‘open bar’ -liput. Se tarkoitti sitä, että koko illan tietyltä baaritiskiltä sai drinkkejä niin paljon kuin jaksoi juoda tai niin paljon kuin baarimikko ehti kaataa. Tiskillä oli nimittäin tungosta. Otimme kinitonikit.

Valtaosa salista oli varattu tanssilattialle ja pienet pöydät oli sijoiteltu reunoille. Siellä oli pari tankoakin tankotanssin taitajille. Yökerho oli kahdessa kerroksessa, joista toisessa joku kuuluisa DJ soitti levyjä. Meille sillä ei ollut merkitystä, sillä musiikki oli kummassakin kerroksessa meille tuntematonta. Emme kehdanneet tanssiakaan, kun tyylimmme tuntui jotenkin ysäriltä, joka on siis sama vuosikymmen, jona muut asiakkaat olivat syntyneet. Aah, ihailimme nuoruuden voimaa ja varmuutta.

Suosituin resortti sijaitsee
saaren parhaimmalla paikalla.
Charlie Beach Resort,
Koh Mook 2011

Reilun tunnin verran jaksoimme juoda ilmaisia drinkkejämme, jotka olimme vaihtaneet kossuvissyyn, kunnes päätimme vetäytyä Bangla Roadille. Katu välkehti värikkäistä mainoskylteistä ja musiikin pauke sotkeutui toisiinsa. Baaritarjonta tihkui syntiä ja seksiä.

Musiikki tosiaan kuului huoneeseemme kuin olisi vieressä soitettu. Majatalon väkeä tuli ja meni ja huonosta eristyksestä johtuen kaikki äänet kantautuivat kaikkialle. Saimme muutaman tunnin nukuttua, mutta heräsimme aamuyöstä.

Paidan loppu

Diskonjytke loppui tasan siihen, kun aurinko nousi. Kuvittelimme pääsevämme uudestaan uneen, mutta sitten oli työläisten aika tulla töihin: sirkkelin ääni, vasaroiden pauke ja mopojen pärinä porautuivat tajuntaamme. Aamupäivällä, kuin ihmeen kaupalla, tuli hiljainen hetki, jonka aikana saimme tovin nukuttua.

Puolelta päivin lähdimme rannalle. Siellä oli vielä aika rauhallista, sillä se alkoi täyttyä vasta alkuiltäpäivästä, kun himobailaajat olivat päässeet ylös sängyistänsä. Vuokrasimme aurinkovarjon ja -tuolit ja tilasimme läheisestä kojusta täytetyt patongit ja oluet. Otimme aurinkoa, luimme ja uimme. Tällainen ranta, jossa oli ihmiseloa ja fasiliteetteja, sopi meille paljon paremmin kuin autiot hiekkarannat.

Palatessamme rannalta majatalolle kysyin vastaanotosta, olivatko pyykkimme jo tulleet. Olin nimittäin tuloiltana ensitöikseni vienyt pyykkipussin vastaanottoon, josta he lupasivat toimittaa sen pesulaan. Ihan normaali käytäntö Thaimaassa. Ilokseni pyykit olivat tulleet ja tarkistin ne huoneessa. Yksi paitapusero puuttui! Tietysti se mieluisin ja kallein, teknistä materiaalia oleva vapaa-ajan paita. Palasin vastaanottoon, kerroin asiani lempeästi ja he lupasivat soittaa pesulaan.

Kävimme välillä syömässä ja hieronnassa ja palatessa kysyin tilannetta. Mitään ei ollut tapahtunut. Pyysin virkailijaa laskemaan pyykit itse. Olin jättänyt ne varmuuden vuoksi pussiin. Hän laski ne useaan otteeseen ja vertasi kirjanpitoonsa, ja joutui toteamaan, että yksi puuttuu.



En vielä tiennyt, millainen
sukellusretki minua odotti
- saatanallinen safari Similanilla.
Similan 2011

Tiesin jo, että peli ja paita oli menetetty, jo pelkästään siksi, että olimme lähdössä heti seuraavana aamuna

kuudelta sukellussafarille. Jotta kumpikaan osapuoli ei menettäisi kasvojaan, sovimme, että virkailija toimittaa paidan tai rahallisen korvauksen sukelluskeskuksen toimistoon. Ja varmasti arvaatte, että niin paitaa kuin korvaustakaan ei ole näkynyt.   

Mutta sitten siis nukkumaan, sillä seuraavana aamuna olisimme jo matkalla sukellussafarille Similanin saaristoon. Siitä voit lukea lisää aikaisemmasta blogista.

Joululoma 2011: Railay



Hat Rai Leh West 2011

Maabongarit harvoin palaavat samaan maahan takaisin, mutta Thaimaa oli poikkeus, sillä siitä tuli sapattivuotemme aikana toinen kotimaamme. Koska meillä kummallakin oli edessämme työn ja touhun täyteinen syksy, halusimme jouluksi lomalle emmekä bongailemaan. Thaimaa oli helppo ja vaivaton valinta joululomakohteeksemme.

Matkan suunnittelu lähti liikkeelle lentolipuista jo elokuussa. Meillä on muutenkin tapana aloittaa matkan valmistelut noin puoli vuotta aikaisemmin. Ensin etsin netistä halvimpia vaihtoehtoja esimerkiksi vertaa.fi:n kautta, mutta pian mukavuudenhalu voitti ja aloin kyttäämään Finnairin suoria lentoja Bangkokiin. Ihan halvallahan ne eivät tietenkään joulusesongin aikaan lähteneet, mutta kohtuuhintaan kuitenkin.

Seuraavaksi mietimme, mitä halusimme tehdä ja nähdä ja missä. Bangkokissa halusimme viettää ainakin muutaman päivän. Muut Thaimaan kaupunkikohteet eivät kiehtoneet, vaan halusimme meren ääreen. Matkaoppaan avulla valikoimme useamman rantakohteen, sillä yksi ei meille riitä - me kun viihdymme paikoillamme korkeintaan kolme yötä.

Matkaohjelma alkoi valmistua syyskuun lopussa. Bangkokin lentokentältä jatkaisimme suoraan Etelä-Thaimaahan Krabille ja siellä Railayn turistirannalle. Sieltä matkaisimme bussilla tai taksilla vielä etelämmäs Trangin alueelle, Koh Mookin paratiisisaarelle. Koh Mookilta palaisimme takaisin tekemällä koko päivän kestävän bussimatkan pohjoisemmaksi Phuketin saarelle ja Patongin turistirannalle. Sieltä lähtisimme sukellussafarille Similanin saaristoon ja sitten lentäen takaisin Bangkokiin.

Lokakuun puolivälissä tein loput varaukset. Varasin Bangkok-Krabi ja Phuket-Bangkok lennot AirAsian kautta, joka on luotettava ja hyvin aikatauluissa pysyvä malesialainen halpalentoyhtiö. Käytin sitä sapattivuotemme aikana todella paljon. Kaikki majoitukset varasin agoda.fi:n kautta, jolla on mielestäni Aasiassa parhaat valikoimat ja hinnat, ja se on erittäin luotettava. Kertaakaan ei ole vielä pettänyt. Sitten kaikki olikin hoidettu, maksettu ja vahvistettu.

30 litraa matkatavaroita



Pakkaamisen taidonnäyte
kahden viikon lomareissulle.

Syksy oli pitkä ja raskas ja oikein odotimme joulun tuloa. Pakkaaminen minulla on tapana aloittaa viikkoa ennen. Levitän olohuoneeseen koko kesävaategarderoobini, kaikki mitä haluaisin ottaa mukaan. Seuraavaksi kaivan esille 30 litran repun, johon kaikkien matkatavaroiden on mahduttava.

Sitten alkaa osuus, josta olen tehnyt tiedettä ja taidetta: karsinta. Tavoitteenani on, asiallinen ja siveellinen pukeutuminen huomioon ottaen, ottaa mukaan mahdollisimman vähän, ja ehdottomana edellytyksenä on, että kaikki kulkee käsimatkatavaroissa. Suurin osa levittämistäni vaatteista päätyy siis takaisin kaappiin.

Ja vaatteethan ovat vain osa repun sisältöä. On otettava mukaan myös kaikenlaista muuta: hygieniatuotteita, otsalamput, laturit, kirjoja, matkaopas, iPod, nessuja, ensiaputarvikkeita ja lääkkeitä, pelikortit, tulitikut, sateenvarjot, snorkkelit ja eväät. Minä kun en lähde minnekään ilman eväitä.

18 tuntia ovelta ovelle

Vihdoin koitti lähtöpäivä. Illalla puoli kymmenen aikoihin lähdimme kotoa kentälle ja seuraavana iltapäivänä kolmelta paikallista aikaa olimme Suvarnabhumin lentokentällä Bangkokissa. Päätimme yrittää jatkolennolle transferin kautta, mutta Air Asia ei kuulema kuulu systeemiin, joten jouduimme ruuhkaisen passintarkastuksen kautta tuloaulaan.

Sitten etsiydyimme yhden kerroksen ylöspäin lähtöaulaan ja etsimme AirAsian lähtöselvitystiskit. Tsekkasimme itsemme sisään automaatilla, sillä AirAsia perii tiskillä tehdystä lähtöselvityksestä erikseen hinnan. Sitten jatkoimme turvatarkastuksen kautta kotimaan terminaaliin. Tiesimme, että lentokentällä oli pitkät kävelymatkat, mutta ihan kolmen kilometrin kävelyä emme osanneet odottaa.

Lento Krabille lähti ajallaan ja olimme perillä puoli kahdeksalta illalla. Kentällä meitä odotti hotellilta etukäteen varattu kuljetus. Ajoimme ensin pikkubussilla Ao Nam Maon rantaan, josta viimeiset pari sataa metriä taitoimme golfkärryllä. Sitten hyppäsimme muutaman muun turistin kanssa pitkähäntäveneeseen ja kiidimme illan pimeydessä Hat Rai Leh Eastille. Railay ei ole saari, vaan niemennokka, mutta kallioiden takia sinne ei ole maareittiä, vaan kaikki kulku tapahtuu veneellä.



Nimittäin turistihan ei kävele!

Laskuveden takia vesi oli monen sadan metrin päässä rannasta ja siksi meitä oli vastassa traktori peräkärryineen, jolla meidät kärrättiin rantaan. Sitten siirryimme taas parin sadan metrin matkaksi golfkärryyn, joka vei meidät Hat Rai Leh Westin puolelle ja hotellin vastaanottoon.

Kirjoittauduimme sisään Railay Bay Resort and Spahan ja olimme mökissämme yhdeksän aikaan illalla. Olimme matkanneet 18 tuntia ja olimme väsyneitä. Tilasin meille illallisen huoneeseen ja saimme nyt pitkästä aikaa oikeaa thaimaalaista ruokaa. Se oli tulista – phet!

Paras ranta



Hat Rai Leh West 2011

Aamulla olisi nukuttanut pitempäänkin, mutta emme raskineet jäädä sänkyyn. Kävimme buffetaamiaisella, josta löytyi niin aasialainen kuin länsimaalainenkin aamiainen. Ravintolatilat levittäytyivät mukavasti rannalle asti, jossa sai nauttia keittiön tai baarin antimista varpaat hiekassa.

Sitten tutustuimme resortin fasiliteetteihin. Resortti levittäytyi Hat Rai Leh Westin puolelta Eastin puolelle. Majoitusta oli monentasoista ja kokoista tavanomaisista mökeistä ja sviiteistä huviloihin, joissa oli oma uima-allas. Meidän tavanomainen mökki oli täydellinen meidän tarpeisiin: iso kylpyhuone, jossa oli erikseen amme ja suihku sekä leveä, hyvä sänky, jossa oli riittävästi tyynyjä.

Auringonlaskua tullaan
katsomaan kauempaakin.

Uima-altaita, jotka lapsiperheet olivat valoittaneet, oli kaksi, joista toisen yhteydessä oli pieni spa hoitoineen ja hierontoineen. Resortista löytyi myös supermarket, pankkiautomaatti ja muutamia pikkuliikkeitä. Parasta antia oli kuitenkin resortin sijainti. Se sijaitsi länsirannan välittömässä läheisyydessä ja rantahietikolta pääsi kahlaamaan veteen. Rannalla oli myös useita muita hotelleja ja resortteja sekä ravintoloita, kahviloita ja pikkuliikkeitä sekä tietysti ranta-aktiviteetteja mm. kanoottien vuokrausta.



Hat Rai Leh East 2011

 Hat Ray Leh Eastin puoli oli aivan toisenlainen. Rannalle oli rakennettu betoninen promenadi, jonka varrella oli ravintoloita, baareja ja liikkeitä ihan vieri vieressä. Rannalta ei päässyt uimaan, sillä laskuveden aikana vesi oli kaukana, eikä se nousuvedenkään aikana houkuttelevalta näyttänyt.

Promenadilla kuljeskellessa törmäsimme suomalaiseen sukellusyrittäjään, jonka kanssa joimme kahvit ja vaihdoimme muutaman sanan. Monelle saattaa piirtyä kuva rennosta ihannetyöstä, mutta yrittäminen ei ole helppoa Thaimaassa, varsinkaan ulkomaalaisille. Sen voisi kiteyttää vanhaan neuvostoaikaiseen sanontaan: mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.

Kiipeilijöiden Railay



Krabin saaristo 2009

Krabin alue on tunnettu sokeritopan muotoisista kalkkikivisaarista, jotka nousevat merestä tarunhohtoisesti korkeuksiin. Saarten kapeat hiekkarannat täyttyvät saarihyppelijöistä (island hopping), jotka kiertävät pitkähäntäveneellä päivän aikana kolmesta viiteen saarta. Saarilla uidaan ja snorklataan ja joidenkin kallioiden kätköistä löytyy hienoja laguuneita ja luolia. Eräälle laguunille voi uida läpi hämärän luolan.

Hat Rai Leh West on yksi saarihyppelyyn kuuluvista rannoista ja iltapäivällä siellä olikin aika ruuhkaista. Rannoilla ei ole tarjolla aurinkotuoleja tai –varjoja, vaan hiekalle levitettiin bambualusta, jonka päälle pyyhe.



Happy Hours -
3 ämpärillistä kinitonikkia.

Railay on kuitenkin ennenmuuta kuuluisa kalliokiipeilystä. Sieltä löytyy 700 eritasoista reittiä ja uusia löydetään koko ajan. Kallionjyrkänteet nousevatkin lähes pystysuoraan ja niissä riittää kiipeilijöille punnertamista.

Viihdyimme viehättävällä Railaylla ne maagiset kolme yötä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Suosittelemme Railayta Ao Nangin sijaan rannan viihtyvyyden ja rennon tunnelman takia.